Kysy Henrikiltä

Isomunainen ystäväni

Riippumaton kolumnisti

Uusi Kurvi Uutisia

Rockin in the Free World

Mirri-vainaa

Uusi Kurvi Blogin Museo

Jyräys: “Kahta olen harkinnut”

August 14th, 2008 ruzaccho Posted in kotimaa, politiikka | No Comments »

Kokoomusjohtaja Jyrki “Jyräys” Katainen kertoo Helsingin Sanomain mukaan harkitsevansa kahta ydinvoimalaa. Toisen ydinvoimalan nimeksi on jo etukäteen sovittu Turre ja toista on ajateltu sanoa joko Jereksi tai Muruksi.

- Vaimohan näitä joutuu enimmäkseen hoitamaan, koska minä olen niin paljon matkoilla. Olenhan Kokoomuksessa isäntä talossa, Katainen sanoo teennäisen matalalla äänellä, jonka hän oppi 16-vuotiaana lukiolaisena pyrkiessään ja lopulta myös päästessään oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi.

Pääasia Kataisen mukaan on kuitenkin toisaalla:

- Lapsethan näistä tykkää kuin hullu puurosta.


Homoseksuaaliset impulssit nolottavat varusmiehiä: Uusista univormuista kaavaillaan seksintappajia

August 12th, 2008 ruzaccho Posted in kotimaa, ulkomaat | No Comments »

Alamon taistelu päättyi Meksikon kenraali Santa Anan antautumiseenViimeisimmät sodat Kaukasuksella ovat herättäneet Suomessa vaateen maamme pikaisesta valmistautumisesta talvisotaan. Syksyn tuuli soittaa jo latvaa pihlajan eikä sitä tiedä, mitä tämä ilmavirta kantaa mukanaan Uralilta. Kultasepänliikkeissä taotaan leijonariipuksia yötä päivää, vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta ulotetaan vaivihkaa jo Aunukseen asti ja venäläisten rekkojen kauttakulkuliikenteelle asetetaan sakkoja, joiden suuruus vavisuttaa itsensä Kremlin perustuksia.

– Hetero-Mannerheim-linjaa rakennetaan kiivaasti Ilomantsista Virolahdelle, Maanpuolustuskoulutus ry:n Helena Ahti-Hallberg kertoo susimaisesti virnistellen Uusi Kurville.


Zeitgeist vaivaa nuorta perhettä Mikkelissä

August 8th, 2008 ruzaccho Posted in kotimaa | 1 Comment »

Vanhaan pappilaan asettunut Korhosen perhe koki kauhun hetkiä, kun he huomasivat idyllisen puutalonsa olevan henkien tyyssija. Etenkin perheen teini-ikäisen tyttären ympärillä tuntuu kuin alituisesti väräjävän rauhaton Zeitgeist.

- Emme olisi maksaneet tästä kahtasataatuhatta, jos olisimme tienneet, sanoo talon omistaja, Teuvo Korhonen yhtyen vaimoonsa.

Muutto muualle on edessä Korhosten lisäksi muillakin. Päämajakaupunki on ollut viime aikoina tapetilla lukuisista Zeitgeist-ilmiöistään.

- Voidaan sanoa, että Mikkeli on Suomen Zeitgeist-pääkaupunki, toteaa riimillisesti haasteellisen pikkukaupungin matkailutoimenjohtaja Tyrannosaurus Rex.


Hollywoodin suosituin sijaispeppu

August 6th, 2008 ruzaccho Posted in viihde | No Comments »

Helen Keller omaa Hollywoodin suosituimman sijaispepun. Helenin takamus on korvannut mm. Britney Spearsin, Christina Aguileran ja Kylie Minoguen takapuolen mainoksissa ja videoissa.

Katso video.


Erikoishaastattelu: Esikoiskirjailija tuiskeessa

August 4th, 2008 ruzaccho Posted in kulttuuri | No Comments »

NummelaSiemailen drinkkiä ravintola Postresin jäyhän pelkistetyssä salissa. Elämästä ja uusista eurooppalaisista päihteistä humaltuneet nuoret kiehnäävät uskomattomalla äänenvoimakkuudella Espan puistossa. Odotan haastateltavaani, jonka uusi kirja on järkyttänyt koko länsimaista kristikuntaa.

Kello 18.05 kuulen ovimiehen sanovan jollekulle nimeni. Käännyn katsomaan ja näen, miten kookas musta päällystakki katoaa arvotavaran säilyttämistä varten rakennettuun lyijyvuorattuun vaatehuoneeseen. Leveäharteisen portieerin varjossa värisee henkilö, jonka tapaamista olen toimituspäällikön kanssa järjestellyt jo kolme kuukautta.

- Anteeksi, että olen myöhässä, Susanna Sievinen sanoo, kun suutelemme. Hän näyttää olevan aidosti pahoillaan. Puistossa oli ollut nuorten tuliryhmä, jonka taidokasta jonglöörausta oli ollut jäätävä katsomaan.

- Ja sitten HE pyysivät minun nimikirjoitustani, Susanna kihertää silminnähden hämmästyneenä. Teemme oikopäätä sinunkaupat ja moiskautamme toistemme kuopalle leikattuja poskia vielä kerran.

Avioero ja sitä seurannut mediakohu saivat Susannan tarttumaan kynään. Kahdeksanosaisen omaelämäkerrallisen Aurajoki-romaanisarjan hän laati automaattikirjoituksella Vihdin Huhmarissa sikäläisen kustantajamoguli Eero Aholan tunnelmallisessa työhuoneessa. Sarjan viidennessä osassa, Häntä koipien väliin, nuori Susanna Keto tapasi Vääpeli Körmy -sotilasfarssin ensi-illassa salskean, tummatukkaisen hurmurin, joka esitteli hänet nummelalaiselle uimarille. Siitä alkoi elämää keskikokoisempi seikkailu.

- En mielelläni puhu niistä ajoista, Susanna kuiskaa kaivellen inhalaattoriaan. Hän imaisee sitä muutaman kerran ennen kuin huomaa ottaneensa erehdyksessä pippurisumutteensa.

Kolmetoista vuotta onnea, epäonnea, ala-, ylä ja keskimäkiä. Aurajoki päättyy Susannan ja Janin (kirjassa nimellä “Teemu Selänne”) avioeroon ja Susannan ensimmäisen kirjan, Teemu on huarra -romaanin julkaisemiseen. Kriitikoiden ylistämä pienten painosten kuningatar on syntynyt. Mutta vähänpä arvasi Suomen kansa, mitä Susannalla oli varastoituna pieneen päähänsä tulevaisuuden varalle. Uusi kirja oli tulossa, nyt jostain aivan muusta aiheesta.

- Tony Halme manifestoitui minulle unessa. Hän oli pukeutunut alumiinifolioon ja kantoi sylissään Suomen lippuun käärittyä veritulppaa.

Susannan näkemä uni oli painostava ja enteellinen, vaikka hän ei ollut edes humalassa sammuneena Rymy-Eetun pöytään.

- Säikähdin uneni tarkoittavan, että olisin Jeesuksen ja Magdalan Marian jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Onneksi se oli silkkaa kuvitelmaa. Olisin varmaan tehnyt itsemurhan, jos olisi käynyt ilmi, että olen juutalaista rotua.

Uni ei kuitenkaan päättynyt vain Tony Halmeen monumentaaliseen figuuriin. Susanna muistaa täsmälleen, miten tuo karmiva visio jatkui.

- Vihdin Hiidenvedestä nousi ikään kuin seitsemän laihaa lehmää, jotka söivät seitsemän lihavaa lehmää. Se oli kuin suoraan mallinurani toisinto. En voinut enää nukkua, vaan sanelin kustannustoimittajani puhelinvastaajaan seuraavan kirjani. Oli kuin kauttani olisi kuiskinut jokin minua suurempi, sellainen öbaut 70-kiloinen ihminen.

Pikkutunneilla puhelimeen soperrettu vuodatus on nyt kirja. 1001 erilaista juomasekoitusta -kirjassa esitellään vanhoja klassikoita Vodka Collinsista Cosmopolitaniin, mutta myös uusia tuttavuuksia. Susanna on itse kehitellyt monia lystikkäitä drinkkejä, kuten Suski (4 cl giniä, sekoitetaan porkkanalla), Kossu-rusina (4 cl Koskenkorva Viinaa, rusinoita) ja Kossu-paprika (4 cl Koskenkorva Viinaa, puolikas paprika kuutioituna).

Teos on jo herättänyt laajaa huomiota. Kustantajan tiedotteen mukaan kirjan käännösoikeudet on myyty jo kahteenkymmeneenviiteen maahan. Belgian- ja sveitsinkielisten käännösten kohdalla neuvottelut ovat pisimmällä.

- Ihmeellisesti se elämä vaan jaksaa meitä pompotella, Susanna toteaa kuin yhdestä suusta haastattelun lopuksi.


Kyy nähty Anjalankoskella

July 4th, 2008 ruzaccho Posted in kotimaa | 3 Comments »

Nyt on heinäkuu eikä mitään uutisoitavaa tapahdu. Pahoittelemme.


Suomen kansallisarkkitehti saa jatkaa kummitteluaan

June 18th, 2008 ruzaccho Posted in kotimaa, kulttuuri | No Comments »

Deka Immobilien GmbH julkaisi tiedotteen, jonka mukaan kiinteistöyhtiö on valmis sitoutumaan Alvar Aallon hengen säilyttämiseen Stora Enson pääkonttorissa. Arkkitehtineron ruumis puolestaan odottaa ylösnousemustaan Hietaniemen hautausmaan Taiteilijanmäellä.

- Der Geist ist nicht ein Hindernis für die Immobilienverwaltung, naurahtaa Dekan pääeksorkisti Albert Speer. - Er ist wie ein Zeitgeist!

Vanhalle intiaanien hautausmaalle rakennettu entinen Enso-Gutzeit Oy:n pääkonttori on jo moniaita vuosia tunnettu kuuluisista aaveistaan.


Paavo Lipponen lipsahti äärioikeistoon: kymmenen kuollutta

June 9th, 2008 ruzaccho Posted in kotimaa, politiikka, viihde | No Comments »

Paavo Lipponen lipsahti äärioikeistoon: kymmenen kuollutta

Eläkkeelle jäänyt Reichskanzler Paavo Lipponen on jatkanut siirtymistään kohti jyrkän viktoriaanista oikeistolaisuutta. Kansallisen Kokoomuksen puoluetoimistossa Pohjoisella Rautatiekadulla havaittiin Lipposen lähestyminen Hakaniemen suunnasta jo hyvissä ajoin, mutta evakuointitoimenpiteisiin lähdettiin silti liian hitaasti.

- Emme olisi arvanneet, miten nopeasti noin iso mies pystyy siirtymään niin oikealle, puoluejohtaja Jyrki Katainen kertoo. - Meillä jäi aika paljon arvo- ja sivistysporvareita siihen väliin.

SDP:n uusi puheenjohtaja, Jari Tervo, pahoittelee tapahtunutta.

Suomen Huippis valittu

Nelosen Huippumalli haussa -ohjelman ensimmäisen tuotantokauden voittajaksi selvisi lopulta Ani Alitalo. Toiseksi jäänyt Erkki Tuomioja hävisi SDP:n puoluekokouksessa pidetyssä finaalissa Anille äänin 218-132. Molemmat finalistit saivat arvokkaat sopimukset suureen mallitoimistoon.


Helsingin Kokoomus: “Emme ole rasisteja!”

April 29th, 2008 ruzaccho Posted in kotimaa, viihde | No Comments »

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pelastuslautakunnan puheenjohtaja Pauli Leppä-aho pahoittelee sanavalintaansa. Hän jätti eronpyyntönsä Helsingin Kokoomukselle eilen.

- Olen antanut kommenttini hurtilla huumorilla humoristisessa ja provosoivassa haastattelussa, Leppä-aho toteaa. - Pahoittelen, jos siitä on aiheutunut joillekin mielipahaa.

Taustalla on Pauli Leppä-ahon haastattelu Ilta-Sanomissa ja sitä seurannut esiintyminen Radio Rockissa. Poliittisesti epäkorrekteja ilmauksiaan Leppä-aho pitää täysin normaaliin kielenkäyttöön kuuluvina.

- Kielikuvani tuppaavat olemaan välillä ronskinpuoleisia. Rasistia minusta ei saa tekemälläkään, Leppä-aho korjailee.

- Oma isäni oli mokkakikkeli ja minulle suuri isänmaan pelastajiin kuulunut sankari, joka Kannaksen ratkaisutaisteluissa vammautui pahoin.

Viivi Avéllanin mukaan Pauli Leppä-ahon lausunnossa on juuri sitä “arjalaismeininkiä”, jota rajojen vieminen Uraliin edellyttää. Puoliksi kokoomuslainen pariskunta ilmoitti kihlauksestaan Völkischer Beobachterin seurapiirisivuilla.


Ilkka Kanerva kopterilla tyttöystävän puutarhaan

April 21st, 2008 ruzaccho Posted in kotimaa | No Comments »

luonto_on_kaunis.jpgTURKU - HELSINKI. Ilkka Kanerva teki huhtikuun alussa 20 sekuntia kestäneen pikavisiitin Johanna Tukiaisen puutarhaan Royal Onnelan miestenhuoneessa. Asiasta kertoneen Uusisuomi.fi-lehden mukaan Kanerva pyysi tyttöystävän ystävättäriltä laskeutumislupaa, koska lähistöllä ei ollut sopivia laskeutumispaikkoja.